Nanna Vainio kohtasi maailman ykkösen

Nanna Vainion olympialaiset alkoivat maailman ykkösen kohtaamisella

Nanna Vainio (mrank 60) astui tänään ensimmäistä kertaa olympiakentälle ja sai heti vastaansa olympiaturnauksen ykkössijoitetun espanjalaisen Carolina Marinin (mrank 1).  Maailman ykkönen ei odotetusti päästänyt Vainiota helpolla vaan pääsi pyörittämään peliä. 

Vainio ei päässyt ottelussa kunnolla haastamaan ja Marin onnistui peittämään pallonsa hyvin. Ykkössijoitettu vei ottelun suoraan kahdessa erässä luvuin 21-6, 21-4.

– Ottelu oli minun osalta aika huono. En saanut peliä oikein hyvin käyntiin, harmitteli Vainio Ylen haastattelussa.

– Carolina oli alusta asti todella skarppina ja oli aina ajoissa palloissa. Hän ei antanut yhtään helppoa pistettä. Hän on syystä maailman ykkönen, Vainio arvioi vastustajaansa.

– Minua ei oikeastaan jännittänyt tänään, sillä ei ollut paineita tässä pelissä. Olisin halunnut saada pallorallit käyntiin ja se oli tavoitteeni ottelussa. Nyt en kuitenkaan oikein saavuttanut tavoitetta.

Marin on muun muassa kaksinkertainen maailmanmestari. Vainio on kohdannut Marinin aiemmin tänä vuonna EM-kisojen puolivälierässä, jossa joutui taipumaan EM-kisoista kultaa ottaneelle Marinille.

Huomenna Vainio kohtaa lohkonsa kolmannen pelaajan, tanskalaisen Line Kjarsfeldtin (mrank 24). Naisten ottelu käydään perjantaina 12.8. Suomen aikaan klo 21.30. Ottelu näytetään Yle Femiltä. Lohkovoittaja jatkaa suoraan puolivälieriin.

– Ollaan Linen kanssa kohdattu tänä vuonna jo kahdesti ja olen voittanut hänet kerran ja hävinnyt kerran. Hän on minua korkeammalla maailmanrankingissa, mutta on kuitenkin vähän enemmän saman tasoinen pelaaja, Vainio kuvailee huomista vastustajaansa.

– Uskon, että minulle oli etua siitä, että pääsin jo tänään pelaamaan. Huomenna sitten uudestaan.

Nannan otteluaikataulut ja tulokset
Perjantain sulkapallo-ottelut Riossa

Naisten kaksinpelissä lohkovaihe kestää 11.-14.8. ja pudotuspelit alkavat 15.8.

Nanna Riossa_Jere Hietala OK 3

Uutisointia Nannasta

Media on huomioinut Nanna Vainion hyvin ja juttuja löytyy useita. Tässä muutamia uutisointeja Nannan avausmatsista olympialaisissa:

Muita uutisia Nannasta eiliseltä (11.8.):

Ylen sivuilla tieto Riosta ja lähetyksistä: yle.fi/urheilu/rio_2016
Yle Areenassa Rion Olympialaiset: areena.yle.fi/tv/ohjelmat/rion-olympialaiset

Yle lähettää Vainion ottelun suorana. Ylen sulkapallolähetyksiä Rion Olympiakisoista selostaa suomeksi Pasi Hautala ja ruotsiksi Jesper von Hertzen. / Yles badmintonreferat från OS i Rio görs på finska av Pasi Hautala, på svenska av Jesper von Hertzen.

www.olympic.org -sivustolta löydät lisää kanavia seurata olympialaisia

Seuraa Nannan tunnelmia Riosta mm. Nanna Twitter-tililtä: twitter.com/nannavainio, Facebookista: www.facebook.com/nannavainio/ ja Instagramista: www.instagram.com/nannavainio

Sulkapallosta Rio 2016 –sivustolla: www.rio2016.com/en/badminton
Maailman Sulkapalloliiton (BWF) Olympiasivusto: olympics.bwfbadminton.com

Kuvat: Olympiakomitea / Jere Hietala

Rio kumppanit