Eetu Heino

Eetu HeinoEetu-Heino-Rio-kortti-2015
s. 5.9.1988
ESB

Rio Teamin toiseksi vanhin pelaaja on Paraisilta kotoisin oleva Eetu Heino. Tämä Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteenlaitoksen opiskelija aloitti sulkapallon 8-vuotiaana, kun hän pääsi mukaan isosiskonsa koulusulkisryhmään. Eetun toisena harrastuksena nuoruudessa oli jalkapallo, jonka hän jätti oikean jalan polven vihoittelun takia n. 14 vuoden ikäisenä.

Eetun vahvuuksia ovat hyökkäävä ja aktiivinen pelaaminen. Heikkouksiksi Eetu mainitsee, ettei aina saa pidettyä keskittymistä riittävästi pelissä, jolloin pallovarmuus katoaa. Parhaimmiksi saavutuksikseen Eetu luettelee Pietarin kansainvälisen kisan voiton 2013, Viron avointen 2. sijan, Belgian avointen 3.-4. sijan, sekä SM-kisojen 2. sijan vuonna 2012.

Eetu Heino voitti vuonna 2014 Helsingissä järjestetyn Finnish International Championships -turnauksen miesten kaksinpelissä. Huhtikuussa 2015 järjestetyssä Finnish Openissa Heino pelasi hienosti itsensä hopealle. Eetunkin palkintokaapissa komeilee miesjoukkueiden EM-pronssimitali helmikuulta 2014.

Sulkapalloilevan Eetun parhaat muistot liittyvät nuoruusaikojen kilpailumatkoihin Ruotsiin: keväiseen Varbergiin ja kesäiseen Gotlantiin. Näihin on matkattu koko perheen voimin.

Eetun mielestä jokaisen sulkapalloilijan pitäisi käydä kurssilla, koska siellä opetetaan oikeat opit lyöntiin ja liikkumiseen. ”Se helpottaa huomattavasti pelaamista ja sulkapallon pelaamisen nauttimisesta.”

Eetun kilpailuprofiilia voit seurata täällä.
Eetun Facebook fanisivua pääset seuraamaan tästä.
Eetun blogiin: http://eetuheino.com/ 

Rio kumppanit