Ville Lång

Ville LångVille-Lång-Rio-kortti-2015
s. 14.2.1985
ÖIF

Rio Teamin ehdottomana kärkipelaajana Ville on ryhmän ainut olympialaisten veteraanipelaaja. Viimeisin olympiavisiitti Lontoossa teki Villestä suomalaisten perikuvan: sisukas ja peräänantamaton taistelija, joka tiukan paikan tullen on parhaimmillaan. Hänestä tuli sulkapallon elävä ikoni, josta julkisuus on ollut olympialaisten jälkeen erittäin kiinnostunut.

Ville aloitti sulkapallon 10-vuotiaana. Hän pelasi ennen sitä jalkapallomaalivahtina. ”Äiti ehdotti, että alkaisin pelaamaan sulkista, jotta tulisin paremmaksi silloisessa ykköslajissani, jalkapallossa. Harrastin futista 6-14 ikävuodet, sulkis oli mielenkiintoisempaa ja vei miehen tuon ikäisenä. Kahteen lajiin ei jäänyt oikein aikaa ja futis oli liian loukkaantumisherkkää jo tuossa iässä.”

Ville pitää vahvuuksinaan kaikille tutuksi tullutta henkistä kanttia, pelitilanteissa puolustusta, verkkopeliä ja vastahyökkäyksiä. Heikkoudet pelitilanteissa löytyvät satunnaisesta hitaudesta ja lyöntivalikoiman puutteista.

Tällainen siis on Ville Lång, 10-kertainen suomenmestari, 14 kansainvälisen kilpailun voittanut ja kaksinkertainen olympiaedustajamme. Yksi kansainvälisen kilpailun voitosta on Grand Prix-tasoinen kilpailu. Villellä on myös palkintokaapissaan miesjoukkueiden EM-kilpailujen pronssimitali helmikuulta 2014.

Villen tavoitteena on treenata entistä ahkerammin ja päästä
Rion olympialaisiin. Siellä on tarkoitus menestyä vielä paremmin kuin aiemmilla kerroilla.

Villen kilpailuprofiilia voit seurata täällä.
Villen kotisivut: www.villelang.com
Villen Facebook fanisivua pääset seuraamaan täältä.

Rio kumppanit