Atlanta 1996

Atlanta 1996

Suomesta mukana Pontus Jäntti ja Robert Liljequist miesten kaksinpelissä. Valmentajana/joukkueen johtajana Mika Heinonen. Lisäksi Suomesta oli mukana tuomari Björn von Veh.

Suomalaisittain Atlantan kisat olivat pettymys. Molempien suomalaisten taival päättyi suurinumeroiseen häviöön avauspelissä. Koko kauden kummankaan suomalaispelaajan kunto ei vaikuttanut olevan huipussaan ja kisoissa tämä sai vahvistuksen.

Roope Liljequist pyrki ottelussaan hyökkäämään jatkuvasti, mutta hänen vastustajansa, malesialaisen Ong Ewe Hockin puolustus kesti. Ottelun lopuksi Roope sanoi, että paremman tuloksen saavuttaakseen hänen olisi pitänyt ottaa enemmän riskejä.

Pontus Jäntti joutui avausottelustaan turnauksen ykkössijoitettua Joko Supriantoa vastaan. Pontus pyrki tekemään ottelussa reippaasti töitä, mutta ei saanut silti juurikaan pisteitä. Erityisesti suomalaista häiritsi hallin ilmastointi. Jo harjoituksissa häirinnyttä vetoa ei järjestäjien mukaan pitänyt enää otteluissa olla, mutta oli kuitenkin. Pontus joutuikin pelaamaan ensimmäisen erän vastatuuleen. Vaikka Pontus sanoikin, että ilmastointi on kaikille pelaajille sama, jäi se silti häntä harmittamaan.

1. kierros (33.-64.)
Ong Ewe Hock, MAS – Robert Liljequist 15-1, 15-6 (22 min)

2. kierros (17.-32.)
Joko Suprianto, INA (1.) – Pontus Jäntti 15-1, 15-5 (28 min)

Rio kumppanit